Jutellaan runsaasta kuukautisvuodosta Olivian kanssa

Kuukautiset ovat jokaisella erilaiset. Joillakin esiintyy runsasta vuotoa ja voimakkaita kuukautiskipuja, ja niillä voi olla suuri vaikutus arjen kulkuun. Juttelimme kollegamme Olivian kanssa hänen kokemuksistaan ja saimme kuulla, miten kuukautisalushousut ovat helpottaneet hänen elämäänsä kuukautisten aikana.

Millaista on elää runsaan vuodon ja voimakkaiden kuukautiskipujen kanssa?

Tavallaan ne ovat vain osa elämääni. Kuukautiseni ovat aina olleet tällaiset, ja pitkään luulinkin, että kivut ja runsas vuoto kuuluivat asiaan. Nykyään tiedän, että kuukautiseni ovat hieman erilaiset kuin monella muulla. Kuukautisten aikana yritän hidastaa tahtia ja pitää erityisen hyvää huolta itsestäni. Pyrin lepäämään mahdollisimman paljon ja otan tarpeen mukaan kipulääkkeitä. Yritän karsia menoja pahimpien päivien ajaksi, sillä joskus pelkästään työpäivästä selviytyminen on jo suuri voitto.

Mikä on vaikeinta kuukautiskipujen ja runsaan vuodon kanssa elämisessä?

Vaikeinta on varmaan se, etten ole oikein oma itseni. Mieli on matalana, ja olo on uupunut. Elämä pitää ikään kuin laittaa tauolle muutamaksi päiväksi. Lisäksi on ollut haastavaa löytää kunnollinen kuukautissuoja, joka estää ohivuodot.

Onko mitään tuotteita tai tapoja, jotka olet kokenut höydyllisiksi kuukautisten aikana?

Vaikka miten väsyttäisi, pyrin silti liikkumaan myös kuukautisten aikana – se todella parantaa oloa. Yritän myös nukkua normaalia enemmän. Kipulääkkeistä on paljon apua kramppeihin ja vuodon vähentämiseen. Niillä on ollut suuri vaikutus olooni kuukautisten aikana.

”Vaikeinta on varmaan se, etten ole oikein oma itseni.”

Olivia

Millaisia ominaisuuksia kaipaat kuukautissuojalta?

Suojan on oltava imukykyinen. Tarvitsen suojan, joka kestää runsasta vuotoa – mutta sen on silti tunnuttava miellyttävältä. Synnytyksen jälkeen käytettävät siteet vastaavat imukyvyltään vuotoni tarpeita, mutta ne tuntuvat epämukavan pullottavilta. Olen myös kokeillut kuukuppia, mutta voimakkaat kuukautiskivut rajoittavat sen käyttöä.

Ovatko kuukautisalushousut helpottaneet arkeasi?

Kuukautisalushousut ovat todella tehneet vaikutuksen. Ne ovat mukavat ja tunnen oloni paljon huolettomammaksi kuukautisten aikana. Suojaa ei tarvitse olla koko ajan tarkistamassa tai vaihtamassa. On myös aivan mahtavaa, että jätettä syntyy vähemmän. Se oli itse asiassa alun perin yksi päällimmäisistä syistä, miksi halusin kokeilla kuukautisalushousuja. Kun vuoto on runsaimmillaan, otan mukaani toiset kuukautisalushousut, jotta voin tarvittaessa vaihtaa niihin. Valitsen aina korkeimman imutason, ja yleensä se riittää oikein hyvin.

Lue lisää