Nuorten kuukautisalushousut: kaikki mitä tarvitsee tietää

Ensimmäiset kuukautiset ja miten niistä selvitään 

Ensimmäisiä kuukautisia voi edeltää ja seurata paljon uusia tunteita ja kokemuksia. Niitä on jo saatettu kaivata, mutta niihin voi liittyä myös pelkoa. Ne voivat olla kivuliaat, arvaamattomat ja vaikeat hallita. Niin ei kuitenkaan tarvitse olla. 

On vaikea sanoa tarkkaa ikää kuukautisten alkamiselle, mutta ensimmäisiin kuukautisiin liittyy joitakin ensimerkkejä ja oireita. Niitä ovat esimerkiksi arat rinnat, häpy- ja kainalokarvojen kasvun alkaminen sekä emättimen vuodot. Joillakin voi olla ensin hieman tiputteluvuotoa, kun taas toisilla vuoto on kohtalaista alusta alkaen. Joillakin kuukautiset ovat epäsäännölliset, joillakin taas hyvin runsaat. Ensimmäiset kuukautiset ovat jokaisella erilaiset – ja se on täysin normaalia. 

Kuukautisalushousut nuorille 
Kun sanomme, ettei kuukautisten tarvitse olla vaikeaa aikaa, tarkoitamme sitä. Olemme suunnitelleet upean malliston mukavia, ohivuotoja estäviä ja uudelleenkäytettäviä kuukautisalushousuja erityisesti nuorille. Ne ovat mukavat ja huomaamattomat vaatteiden alla, ja ne tehty suojaamaan koko päivän ajan. Ne on valmistettu kestämään vähintään 50 pesua – eli jos alushousuja käytetään ja pestään kerran kuukautiskierron aikana, ne kestävät noin neljä vuotta. Ohivuodoille, terveyssiteille ja tamponeille voi siis huoletta sanoa hyvästit. Teinisi voit luottaa siihen, että kuukautisalushousut toimivat taatusti koko päivän ja kestävät pitkään. Laajassa Usein kysytyt kysymykset -osiossamme on vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, kuten siihen, miten kuukautisalushousut toimivat, mikä koko kannattaa valita tai miten tietää, milloin ne on aika vaihtaa. 

Mitä istuvuuksia ja imukyvyn tasoja on saatavana? 
Teinien kuukautisalushousuissa on kahta istuvuutta: Teens Hiphugger ja Teens Boxer. Kumpikin malli on valmistettu erittäin pehmeästä luomupuuvillasekoitteesta. Nämä vaatteiden alla huomaamattomat kuukautissuojat on suunniteltu helpottamaan teini-ikäisen elämää. Käytä alushousuja enintään 10 tuntia. Huuhtele ja pese ne ja käytä niitä yhä uudelleen ja uudelleen. 

Teens Hiphugger -kuukautisalushousuissa on keskivahva imukyky, joka vastaa jopa kolmea sidettä tai tamponia. Ne ovat täydellinen valinta päivittäiseen käyttöön nuorelle, jonka vuodon määrä on keskitasoa. Teens Boxer Super -kuukautisalushousuissa on vahva imukyky, joka vastaa noin viittä sidettä tai tamponia. Ne sopivat erinomaisesti runsaaseen vuotoon tai yön ajaksi pidettäviksi. 

Kuinka monet kuukautisalushousut teini-ikäinen tarvitsee? 
Kuukautisalushousumme ovat pestäviä ja voit käyttää niitä yhä uudelleen. Suosittelemme hankkimaan aluksi 3–5 housut: ne riittävät koko kuukautiskierron ajaksi. Jokainen ihminen on kuitenkin ainutlaatuinen yksilöllisine vuotomäärineen ja tarpeineen. Voit siis aina aloittaa 1–2 kuukautisalushousuilla ja käyttää niitä muiden kuukautissuojien lisäksi. Tämä on helppo tapa aloittaa uuden tuotteen käyttö ja selvittää, mikä toimii itselle parhaiten. 

Kun on kuukautisalushousut on aika pestä, huuhtele ne kylmällä vedellä, pese 40 asteessa, käännä nurinpäin ja ripusta kuivumaan – ja valmista tuli. Hyvin yksinkertaista. Lisätietoa niin nuorten kuin naisten kuukautisalushousujen pesusta ja hoidosta on pesu- ja hoito-oppaassamme. 

Voiko kuukautisalushousuja käyttää koko päivän? 
Lyhyesti sanottuna kyllä. Pitkä vastaus on, että teineille (ja sinulle) suunnitelluissa kuukautisalushousuissa on sisäänrakennettu kuukautissuoja, jonka vahvin imukyky sopii jopa 10 tunnin mittaiseen käyttöön. Se riittää hyvin koulupäivän ajaksi, viikonloppumenoihin, harrastuksiin tai mihin tahansa nuori onkaan menossa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että alushousujen käyttötuntien määrä riippuu vuodon määrästä. Käyttöaika pitenee, jos niukalle vuodolle valitaan vahvemman imukyvyn alushousut. 

Tärkeintä on löytää oikea imukyvyn taso nuoren yksilöllisiin tarpeisiin. Voit olla varma, että sen jälkeen ei enää ole tarvetta jättää väliin liikuntatunteja tai tuntea stressiä kuukautissuojien vaihtamisesta. Engineered Leak Tech™ -teknologialla toteutettu haaraosa imee itseensä kuukautisveren. Olo pysyy sen ansiosta kuivana, turvallisena ja mukavana. Nuoresi voi olla täysin vapautuneesti oma itsensä. Ilman kuukautisiin liittyviä huolia ja epävarmuutta.  

Lue lisää